tammikuu 24, 2012

Jälki-istunnot uudistettava

Olemme OAJ:ssä tehneet keskustelun avauksen vanhakantaisten jälki-istuntojen uudistamiseksi. Lapsen ja nuoren kasvatuksen ja vastuulliseksi kansalaiseksi kasvamisen kannalta on tärkeää oppia ymmärtämään, että tekojensa seurauksista on vastattava. Kasvatuksellinen perusta on siis ajattelumme takana.

Kokemus on osoittanut hiljaa istumisen ja luokkahuoneen seinään tuijottamisen toimivan kovin huonosti käyttäytymisen parantajana. Jotkut jopa ylpeilevät sillä kuinka monta kertaa ovat jälkkärissä istuneet. Valitettavasti myös monet lasten ja nuorten vanhemmat vain naureskelevat jälki-istunnoille.

On tärkeää kasvaa vastuullisuuteen ja oppia kantamaan tekojensa seuraukset. Jos särkee tai sotkee jotakin pitäisi olla luonnollista, että joutuu putsaamaan jälkensä. Näin pitäisi olla sekä kotona että koulussa.

Joku on ehättänyt pelkäämään, että lasten siivoustehtävät vievät aikuisilta työpaikat. Samoin on otettu kantaa, ettei työ saa olla rangaistus. Kummastakaan ei ehdotuksessamme ole kysymys. Kysymys on kasvatuksesta, joka sinällään on liikaakin löystynyt osalla lapsista.

Kansallisesti tulisikin opetushallinnon linjata ja tulkita, että jälki-istunto ei tarkoita istumista vaan siihen voi sisältyä myös työtehtäviä. Ellei tämä riitä, tulee lakeja muuttaa.

Kommentoi