Suurin ongelma on siinä, että lasten pitää aikuistua liian varhain ja liian yksin. Lasten ja nuorten ensisijaisten läheisten aikuisten pitää tulla kotoa, omasta perheestä. Jos he sieltä puuttuvat, koulussa on lähes mahdoton sitä korvata tai edes paikata sitä.

Aikuisten on herättävä kasvattamaan lapsiaan. Kasvatusta ei tule eikä voi ulkoistaa yhteiskunnalle. Mutta koko yhteiskunnassamme aikuisuuden on palattava rooliinsa ja vastuuseensa. Aikuisten on omalla esimerkillään, käytöksellään, teoillaan ja puheillaan kannustettava lasta ja nuorta kasvamaan tasapainoisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi. Nyt aikuisten oma aikuisuus näyttää hukkuvan yhä enemmän koko yhteiskunnassamme.

Toinen tärkeä asia on, että koulussa pitää voida keskittyä siihen tehtävään mitä varten koulu on olemassa: oppimisen edistämiseen. Kotien ulkoistama kasvatustyö ja mm. siihen liittyvä järjestyksenpito vie aivan liian suuren osan liian monen opettajan ja oppilastoverin ajasta. Tämän myös hukkaa lahjakkuuspotentiaalien kehittymis- ja kehittämisaikaa.

Tärkein tehtävämme on saatella oppilaamme yhteiskuntakelpoisiksi, itsenäisiksi kansalaisiksi. Se tapahtuu parhaiten kotien ja koulujen yhteistyöllä. Mutta peruskysymys on siinä toimivatko aikuiset oikeasti aikuisina.

On puhdasta hurskastelua kuvitella ja selittää, että pienissä ja ikääntyvissä kunnissa olisi sellaista vetovoimaa, joka vetäisi puoleensa yrityksiä, toisi sitä kautta työpaikkoja ja kääntäisi muuttoliikkeen positiiviseksi. Niiden tulevaisuus näyttää väistämättä synkältä.

Kunnat ovat ensisijaisesti olemassa lähipalveluiden tuottamista ja lähidemokratiaa varten. Jos kunta ei pysty tuottamaan ja turvaamaan laadukkaita palveluita, sitä ei tarvita. Lähipalveluista tärkeimpiä ovat koulutus- ja varhaiskasvatuspalvelut. Jo nyt on nähtävissä kuntien ja koulujen välistä eriytymistä niiden laadussa. Oppituntien määrä, saatavilla oleva erityisopetus, opinto-ohjaus, vieraitten kielten tarjonta, kerhot, valinnaisuuden määrä, tilat, oppimateriaalit jne. vaihtelevat huomattavastikin kuntien välillä. Tämä murtaa tasa-arvoa.

Kuntarakenneuudistus on välttämätön. Kuntien vähentämisen myötä palvelurakenteiden tehokkuus ja tuottavuus kasvavat, mutta samalla monessa tapauksessa myös laatu paranee. Seurauksena tullee olemaan kuitenkin myös se, ettei palvelua välttämättä enää saa niin läheltä kuin aiemmin.

Kuntalaiset vastustavat kuntauudistusta lähinnä tunnepohjaisesti. Toinen vastustajien joukko löytyy kuntahallinnosta ja -päättäjistä, jotka pelkäävät oman asemansa puolesta, syystäkin. Tässä suhteessa on karsinnalla saavutettavissa selkeitä säästöjä ilman, että niillä on palveluiden laatuun tai määrään mitään vaikutusta.

Kuntakoon kasvamisella on merkittäviä vaikutuksia koulutuspalveluiden järjestämiseen, erityisesti lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Niinpä edessä olevassa jatkotyössä on keskeisenä tarkastelun kohteena oltava niiden järjestäminen ja rahoitus.

Kuntarakenneuudistuskeskusteluun on välttämätöntä samaan aikaan ottaa kysymys kuntapalveluiden määrästä ja rahoituksesta. Itseasiassa palveluiden määrä, laatu ja rahoitus ovat paljon tärkeämpiä tarkastelun aiheita kuin kuntien määrä.

Ensin pitää määritellä taattavat palvelut ja sen jälkeen miten ne turvataan. Rakennekeskustelu jättää nyt oleellisimmat kysymykset liikaa ja väärällä tavalla taka-alalle.

Kokemus on osoittanut hiljaa istumisen ja luokkahuoneen seinään tuijottamisen toimivan kovin huonosti käyttäytymisen parantajana. Jotkut jopa ylpeilevät sillä kuinka monta kertaa ovat jälkkärissä istuneet. Valitettavasti myös monet lasten ja nuorten vanhemmat vain naureskelevat jälki-istunnoille.

On tärkeää kasvaa vastuullisuuteen ja oppia kantamaan tekojensa seuraukset. Jos särkee tai sotkee jotakin pitäisi olla luonnollista, että joutuu putsaamaan jälkensä. Näin pitäisi olla sekä kotona että koulussa.

Joku on ehättänyt pelkäämään, että lasten siivoustehtävät vievät aikuisilta työpaikat. Samoin on otettu kantaa, ettei työ saa olla rangaistus. Kummastakaan ei ehdotuksessamme ole kysymys. Kysymys on kasvatuksesta, joka sinällään on liikaakin löystynyt osalla lapsista.

Kansallisesti tulisikin opetushallinnon linjata ja tulkita, että jälki-istunto ei tarkoita istumista vaan siihen voi sisältyä myös työtehtäviä. Ellei tämä riitä, tulee lakeja muuttaa.

Kunta-alan 434 000 työntekijästä on lähtenyt ja lähtee eläkkeelle vuosina 2010-2030 yli 320 000 henkilöä. Julkisen sektorineläkkeiden rahoituksessa tikittääkin aikapommi. Siksi julkisen sektorin eläkkeiden rahoitus on ratkaistava yhtä aikaa yksityisen sektorin eläkkeiden kanssa.

Yksityisten alojen työeläkemaksu on sovittu vuoteen 2014 saakka, julkisen puolen rahoitus on auki.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että myös julkisen puolen eläkkeiden rahoitus on turvattava. Tämä lupaus pitää tulkita niin, että julkisen ja yksityisen sektorin eläkkeiden rahoitus on ratkaistava yhtä aikaa. Samalla on luotava järjestelmä, joka tulevaisuudessa varmistaa kohoavien eläkemaksujen oikeudenmukaisen jakautumisen julkisen sektorin työnantajien ja työntekijöiden kesken.

Yksityisen sektorin eläkemaksujen taso perustuu pohjimmiltaan työmarkkinajärjestöjen neuvotteluihin ja sopimiseen. Julkisella puolella vastaavaa neuvottelumekanismia ei ole. Julkisen sektorin työntekijöiden eläkemaksu määräytyy lain nojalla samansuuruisena kuin yksityisen puolen työntekijöiden eläkemaksu. Sen sijaan kuntatyönantajien eläkemaksun tasosta päättää Keva itsenäisesti. Tällainen tilanne ei työntekijöiden näkökulmasta ole tyydyttävä.

Palvelujen huolestuttavasti yleistynyt ulkoistaminen ja runsas eläköityminen tuovat nousupaineita eläkemaksuihin. Eläkkeiden maksajien määrä vähenee, kun työntekijöiden määrä vähenee. Sen sijaan eläkevastuut kasvavat, koska julkinen sektori maksaa entisten isojen työntekijäryhmiensä eläkkeitä vielä pitkään. Näitä eläkeläisiä on lähivuosina yhä enemmän.

Keskeiset työmarkkinajärjestöt käsittelevät eläkkeiden rahoitusta Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan vetämässä Eläkeneuvotteluryhmässä. Tuossa ryhmässä tulee ottaa myös julkisen sektorin eläkkeiden rahoitusongelmat vakavasti.

On tarpeen väsymättömästi muistuttaa, että varhaiskasvatus ja koulutus eivät ole vain suorite, joka yhteiskunnan tulee hoitaa. Ne muodostavat toisen ratkaisevista lenkeistä siinä, että kaikilla kansalaisilla on laajuudeltaan riittävät ja riittävän laadukkaat elämän hallinnan ja osaamisen eväät elämäänsä. Toisen ratkaisevan tekijän muodostavat opiskelijan oma halu ja omat ponnistelut. Toisen puolesta ei voi koskaan oppia.

Jos oli vuosi 2011 eduskuntavaaleineen, kesuineen ja erityislaajoine raamiratkaisuineen monella tavalla merkittävä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kannalta, niin sitä tulee olemaan myös vuosi 2012. Aivan lähikuukausina tullee maamme hallitus esittämään todennäköisesti hyvinkin rajut ratkaisut julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kokonaispakettiin sisältyy mitä varmimmin sekä verojen ja veroluontoisten maksujen korotuksia että menojen leikkauksia.

Ensisijaisesti valtiovallan käsissä on, että varhaiskasvatus ja koulutus voivat jatkossakin tehdä sellaista huipputulosta, jota siltä on totuttu saamaan ja jota siltä tavoiteohjelmissa ja julkilausumissa odotetaan. Tulevaisuutta ratkaisevasti rakentava koulutussektori ei kerta kaikkiaan kestä toista samanlaista suoneniskua, mikä sille hallitusohjelmassa kohdistettiin.

Päättäjien kannattaa muistaa ja konkreettisesti noteerata, että heidän päätöksillään ratkaistaan kuinka laadukkaat ja riittävät elämän eväät heidän lapsensa tai lastenlapsensa saavat. Heidän, niin kuin kaikkien vanhempien kannattaa myös muistaa, että koulut ja oppilaitokset ovat oppimista varten. Niissä on tarkoitus tehdä oppimistyötä. Kodeilla on aina ensisijainen vastuu kasvatuksesta ja lasten ja nuorten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.

Jokainen kaipaa työlleen ja työssään tukea ja kannustusta. Osoittakaamme sitä alkaneena vuonna kaikille opetusalan ammattilaisille ja järjestötoimijoillemme sekä niille valistuneille yhteistyökumppaneillemme ja työnantajille, jotka ymmärtävät opetus- ja kasvatustyön pitkäkestoisen merkityksen koko yhteiskunnan hyväksi.

Järjestökenttämme toimijat ovat yhdessä yhteistyökumppaneitten kanssa neuvotelleet käytännössä koko opetusalaa koskevat sopimukset seuraaviksi kahdeksi vuodeksi. Olemme kaikin käytettävissä ollein keinoin pyrkineet vaikuttamaan koko opetusalaa ohjavaan Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan (ns. Kesuun). Olemme tehneet määrätietoista työtä meille tärkeitten asioitten näkymiseen eduskuntavaaliteemoissa ja uudessa hallitusohjelmassa.

Järjestöllemme on nimetty toimintaa ohjaavat arvot. Järjestömme säännöt on uudistettu ja ne astuvat voimaan vuoden 2012 alusta. Olemme olleet aktiivisissa rooleissa mm. Akavan ja Jukon toimintojen suuntaamisessa ja kehittämisessä. Aluetoimintamme uudistaminen ja vahvistaminen on edennyt määrätietoisesti ja vahvasti eteen päin.

Järjestömme koko budjetointi on uudistettu, Akavatalon tilojen uusiminen on käynnistynyt. Kansainvälinen toimintamme huipentui osallistumiseen kansainvälisen opettajajärjestön EI:n maailmankongressiin heinäkuussa Kapkaupungissa. Olemme tehneet järjestöllemme viestintästrategian, ensimmäisen lajissaan. Ja paljon paljon muuta.

Edellä kuvaamani asiat ovat pääosa, mutta vain osa niistä toimista ja tuloksista, joita olemme yhdessä luottamushenkilöstön ja toimiston ponnisteluin saaneet aikaan. Valtava määrä suunnittelua, palavereita ja kokouksia sekä muuta yhteydenpitoa, kirjoittamista, puhumista ja ennen kaikkea yhdessä ajattelemista on niiden takana. Tuo kaikki on onnistunut vain sitoutuneen ja itsensä likoon laittaneen järjestöväen yhteisvoimin.

Työ sivistyksen ja koko Suomen tulevaisuuden eteen onnistuu vain opetus- ja kasvatusalan merkityksen ja erityispiirteet ymmärtävän ja kanssamme yhteistyöhön lähteneen sidosryhmä- ja yhteistyöverkoston kanssa.

Toivotan kaikille jäsenillemme, järjestöaktiiveille ja yhteistyökumppaneillemme yhdessä läheistemme kanssa voimaannuttavaa joulun aikaa ja rauhallista joulua!

On merkillistä, ettei hallitus uskalla laskea sidosryhmiä mukaan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuuskuvan ja tavoitteiden asetteluun. OAJ on jo aikaa sitten antanut sekä opetusministerille, hänen avustajakunnalleen ja okm:n virkamiehille että kaikkien puolueitten johdolle oman ehdotuksensa Tulevaisuuskomitean (tai vastaavan) tavoitteista, tehtävästä ja ajatuksista sen kokoonpanoksi. Johtavana periaatteena oli tulevaisuushakuisuus vuoteen 2025, läpinäkyvyys ja laaja osallistavuus. Tämä ei näemmä päättäjille sopinut. Väistämättä jää kysymään, että miksiköhän?

Jotenkin asioitten valmistelua näyttää muutoinkin lisääntyvässä määrin leimaavan salamyhkäisyys ja suljetut virkamiestyöryhmät. Miksiköhän? Vanha koeteltu totuus kuitenkin on, että ottamalla mukaan ne tahot ja henkilöt, joita asia koskee ja jotka joutuvat panemaan päätökset toimeksi, lisätään sitoutuneisuutta ja vähennetään vastustusta.

OAJ tulee vetämään tästä omat johtopäätöksensä heti tulevassa tammikuussa.

Kesussa on hyvääkin. Hyviä tavoitteita: tasa-arvon lisääminen, kielteisten erojen tasoittaminen, varhaiskasvatuksen lainsäädännön uudistaminen jne. Mutta tuttuun tapaan konkretia monilta osin puuttuu. Jääkin “mielenkiinnolla” katsottavaksi miten “kehitetään”, “kehitetään” ja “kehitetään”, “vahvistetaan” ja “vahvistetaan”, “tasoa nostetaan”, “turvataan” ja “taataan”. Onneksi luvataan myös monia asioita “selvittää”. Yleensä tämä on tarkoittanut sitä, ettei asialle ole tarkoituskaan tehdä mitään. Varmaan niihinkin löytyvät vastaukset virkamiestyöryhmissä.

Viimeistään päättyneen syksyn aikana on tullut selväksi, ettemme elä muusta maailmasta syrjässä olevassa lintukodossa. Päätökset, joita tehdään kansainvälisillä areenoilla heijastuvat Suomeemme ja siksi meidän suomalaisten on välttämätöntä, mutta myös vastuullista olla mukana kaikilla keskeisillä päätöksentekofoorumeilla. Niiden määrä ja merkitys vain lisääntyvät. Tämän kieltäminen on tosiasioiden kieltämistä.

Suomalaisuuteen on aina liittynyt oma ponnistelu sekä oman hyvinvoinnin että yhteisen hyvän puolesta. Tästä hyvän esimerkin antoi syksyn aikana punnerrettu ns. raamisopimus. On välttämätöntä, että koko työmarkkinakenttä yhdessä valtiovallan kanssa jatkaa tiivistä yhteistyötä työelämän ja työn tekemisen edellytysten parantamiseksi. Tässä työssä ei ole eikä saa tulla lepovaiheita.

Vastuullisuutta on katsoa tulevaisuuteen ennakoiden ja kehityssuuntiin vaikuttaen. Väestön ikärakenteesta ja väestön keskittymisestä johtuen maassamme on edessä paljon sellaisia kehityssuuntia, jotka vaativat kovaa yhteistä työtä, jotta tasa-arvoiset palvelut voidaan oikeudenmukaisesti turvata kaikille. Myös itsellä on oltava vastuu elämästään, elämäänsä ei saa ulkoistaa yhteiskunnalle. Tähän työhön meidän on oltava valmiit tarttumaan ja siten turvattava hyvä ympäristö elää ja olla myös tuleville sukupolville.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Raamiratkaisu varmistui tänään maanantaina kun keskusjärjestöjen johtajat voivat ilmoittaa pääministerille ja valtiovarainministerille poikkeuksellisen laajasta sopimuksen kattavuudesta. Keskusjärjestöt allekirjoittivat raamisopimuksen aamulla klo 10 EK:ssa. Itse sain Akavan 1. varapuheenjohtajana olla puheenjohtaja Fjäderin ohella toinen keskusjärjestömme allekirjoittajista.

Julkinen sektori on käytännössä kokonaan ja yksityinen sektori 93 prosenttisesti ratkaisun piirissä. Tulosta voidaan pitää historiallisena. Tässä laajuudessa eivät tupotkaan aikanaan syntyneet. Niinpä valtiovalta kuittasi osuutensa maanantaina iltapäivällä ilmoittamalla toteuttavansa lupaamansa omat toimensa, mm. vuorotteluvapaan säilyttämisen nykyisellään ja isyysvapaan pidennyksen.

Lopputulokseen on ehdottomasti syytä olla tyytyväinen. Se luo vakautta ja suunnittelun pohjaa tuleviksi kahdeksi vuodeksi. Vaikeassa tilanteessa Suomesta löytyi kuitenkin sellaista yhteistä henkeä ja tahtotilaa, jossa yhteinen kansakunnan etu riittävästi ylitti oman edun tavoittelun. Aika näyttää onko tällaisella sopimusmallilla mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Viimeviikkoisessa valtuustomme kokouksessa oli selvästi havaittavissa myönteistä hyrinää sen suhteen, että opetusalalla päästiin monissa tekstikysymyksissä eteenpäin. Joitakin meille tärkeitä uusia asioitakin saatiin lopulta liikkeelle. Se on selvää, että paljon odotuksia jäi tulevaisuuteen.

Tehy jäi omasta halustaan neuvottelupöydän ulkopuolelle ja joutui näin tyytymään muiden neuvottelemaan ratkaisuun. Edelliskierroksen tapaan Tehy joutui hakemaan valtakunnansovittelijalta pöytäkirjan, jolla sen jäsenet saavat sen mitä kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat neuvotelleet. Eivät mitään poikkeusta eivätkä paikkaa jatkoneuvotteluihin.

Kunta-alan ratkaisun seurauksena ensi vuonna ei ole jaossa paikallista järjestelyerää. Nyt on työnantajilla hyvää aikaa laittaa omat neuvottelujärjestelmänsä kuntoon ja saattaa palkkausjärjestelmänsä sovitulla tavalla kehityspoluille.

Neuvottelut pääsopimustilanteen ratkaisemiseksi alkoivat jo keväällä ja jatkuivat tiiviinä kesälomien jälkeen. Viikko sitten kuntatyönantaja teki esityksensä ratkaisuksi. Kaikki pääsopijajärjestöt ja työnantaja sen hyväksyivät mutta Tehy ei. Näin Tehy siis jättäytyi pois neuvotteluista, joissa sovitaan myös tehyläisten työehtosopimuksista. Varsin rajua toimintaa.

Rajua oli toki toiminta myös 2007, jolloin Tehy oli valmis uhraamaan ihmishenkiä omien tavoitteittensa hintana. Painostus toi Tehylle käytännössä saman tasoiset korotukset vuosina 2007 – 2011 kuin muulla kunta-alalla. Ne se olisi saanut ilman uhkailua ihmishengillä.

Tehy ei 16,3 %:n osuudellaan kunta-alan palkansaajista sinällään raamiratkaisua kaada. Kunta-alan pääsopijat jatkavat raamin pohjalta neuvotteluja keskiviikkona ja silloin ovat pöydässä kaikki sopimusta koskevat yksityiskohdat. Suurin vääntö on yleiskorotuksen ja järjestelyerän suhteesta. Opetusalalla on järjestelyerälle tarvetta mutta se on jaettava keskitetysti.

Neuvotteluja käydään tällä hetkellä kaikilla julkisen sektorin ja siten myös opetuskentän sopimusaloilla. Nyt on viikko aikaa. Ensi viikon maanantaille ja tiistaille jää todella paljon vielä puristettavaa. Aikataulu ei kuitenkaan ole liian tiukka, jos tahtoa löytyy. Jos tahtoa ei löydy riittävästi, ei julkiselle sektorille synny sopimuksia. Silloin kaatuu myös raami. Uskon kuitenkin, että julkissektorinkin työnantajat haluavat ymmärtää raamisopimuksen merkityksen ja eivät siksi rakenna turhia esteitä sen tielle. Ensi viikolla se nähdään.