Koulutuspolitiikka

Järjestötyössä on pidettävä kiinteä ja jatkuva yhteys kenttään

Palkkauksen on oltava oikeassa suhteessa tehtävään työhön. Oikeudenmukainen ja kannustava palkkaus motivoi myös opetus- ja kasvatushenkilöstöä.

Opettajat ja rehtorit/johtajat (opetushenkilöstö) ratkaisevat käytännössä sen, kuinka koulutuspolitiikan tavoitteet toteutuvat. Opetushenkilöstön on oltava kaikissa päätöksentekopöydissä niin kansallisella kuin paikallisellakin tasolla.

Tavoitteet toteutuvat vain, jos opettajat haluavat ne saavuttaa ja pystyvät ne saavuttamaan.

Opetus- ja kasvatushenkilöstö tuntee työnsä kautta parhaiten koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämistarpeet. Heidän näkemyksillään ja mielipiteillään tulee olla erityinen painoarvo.

Koulutuspolitiikan yhteyden resursointiin on oltava tiivis. Kustannusneutraaleja kehittämistoimia ei juurikaan ole olemassa. Kehittäminen on tärkeää, mutta siihen on varattava todellisia tarpeita ja kaikkea siitä johtuvaa työtä vastaavat resurssit.

Opettajat haluavat kehittää työtään. Siihen on varattava riittävästi sekä aikaa että toiminnallisia ja taloudellisia resursseja.

Opettajia puolustavassa puheessa ja argumentoinnissa on noustava uudelle tasolle: On puhuttava uskottavasti opettajan työkuvasta ja sen asiantuntijaluonteesta (professiosta), sekä niihin liittyvästä muutoksesta. On tavoitettava kansan kieli yleisen valittamisen sijaan.

Kommentoi