toukokuu 12, 2010
Jonkin verran puheenjohtajapaneeleissa, mutta etenkin sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua OAJ:n imagosta. Osa kenttäväestä on sitä mieltä, että OAJ:n on profiloiduttava nimenomaan vahvana kovan sopimustoiminnan tekijänä. Joittenkin mielestä muulla kuin sopimusneuvotteluilla ei edes ole arvoa, muu on vain puhetta.
Lukumääräisesti kuitenkin…
Jatka tämän artikkelin lukemista
huhtikuu 8, 2010
Eilen oli sitten ensimmäinen OAJ:n puheenjohtajaehdokkaiden yhteinen vaalipaneeli. Lauri Karhuvaaran juonnolla edettiin muutaman pääteeman ja muutaman yleisökysymyksen kautta. Puolitoistatuntinen eteni kovin nopeasti ja jäi tuntu, että niin panelistit kuin yleisökin olisi ollut halukas jatkamaan keskustelua vielä monesta muustakin teemasta. Käsittelemättä…
Jatka tämän artikkelin lukemista
helmikuu 7, 2010
Maailma muuttuu myös viestinnän ja vaikuttamisen suhteen. Jos haluan tuoda esille näkemyksiäni, on minun oltava siellä missä ovat ne, joille haluan jotakin kertoa.
Olen jo melkein vuosikymmen sitten ottanut kantaa sähköisten maailmojen mahdollisuuksien puolesta informaation ja tiedon levittämisessä. Uskon myös,…
Jatka tämän artikkelin lukemista